maanantai 12. tammikuuta 2015

12.1 2015

Menikö se joululoma jo? Vitsivitsi, täällä ollaan taas ja suhteellisen reippaina jopa. Tänään menossa vuoden toinen paastopäivä. Viime viikolla päiviä oli yksi, keskiviikkona. Pitkän tauon jälkeen paastoaminen tuntui aika haasteelliselta, käsi kurottui kuin varkain keksipurkkia kohti :/ Parin kuukauden ajan söin melkein mitä tahansa, annoskoot alkoivat suurentua ja ruokavalio mennä vanhoihin uomiin. Jatkuvat terveysongelmat lannistivat, liikkuminen jäi melkein kokonaan. Missään vaiheessa en kuitenkaan ole kokonaan antanut periksi. Ollut paremminkin armollinen itselleni ja ajatellut, että nyt mennään näillä, kohta taas tsempataan. Vaikka kiloja tuli jonkin verran paussin aikana takaisin, tuntuu nyt että tauko oli ehkä ihan hyväkin juttu. Nyt jaksaa taas.

Tänään on nälkä vaivannut tavallista enemmän, tiedä sitten miksi. Aamiaiseksi perussalaattia eli vihreää lehtisalaattia, hapankaalia, kirsikkatomaatteja, sellerinvartta, purjoa ja keittokinkkua. Päivälliseksi kasviskeittoa jossa kaikkia vihanneksia mitä nyt kotoa löytyi, vähän lanttua, purjoa, ruusu- ja parsakaalia, yksi peruna ym ym. Ajattelin ensin soseuttaa, mutta jätin kuitenkin vähän puruvastusta :D Pikkuisen 10 % juustokermaa laitoin, mutta sitä oli enemmän nimeksi ;) Kaksi lautasellista söin, kaloreista ei taaskaan täyttä tietoa..

Olen huomannut että suurin osa paastoajista laskee hyvinkin tarkkaan kaloreita, hatunnosto heille tästä. Itse en malta enkä oikein osaakaan. Vai enkö viitsi? Olen kuitenkin järkeillyt omalla kohdallani, että ei sen tarvitse olla niin kauhean vakavaa. Kunhan tietty ryhti pysyy, vältän paastopäivinä niitä "kiellettyjä" juttuja ja teen parhaani, se riittää. Sillä on lähtenyt tällä hetkellä noin 14 kiloa (niin, muutama tuli tosiaan paussin aikana takaisin).

Tästä on hyvä ponnistaa eteenpäin ja teen sen hyvillä mielin :) Edessä häämöttää ihana kesä, taas kevyempänä ja toivottavasti hyvinvoivana ja -kuntoisena. Mitä kaikkea ehtiikään tapahtua vielä puolessa vuodessa.. ;)

Mitähän vielä söisin tänään? Nälkäääää.... :D

tiistai 16. joulukuuta 2014

17.12 2014

Huomenta vaan kaikille :) En suinkaan ole kadonnut kartalta, mutta sairastamisten ja valtavien työkiireiden takia oma paasto on ollut kokonaan katkolla. Olen paastopaastolla, heh :D Voi olla että pari kiloa on hiippaillut takaisin tässä pyörityksessä, mutta niitä en sure. Olen päättänyt että tammikuussa jatkan sitten uusin voimin, mennään nyt tämä vuosi loppuun vähän rennommin. Paastopäivien puuttuessa ei sitten ole kirjoittelukaan oikein innostanut, ymmärrätte varmasti.

Mutta kuten sanottu, tammikuussa uusin voimin "back to business" :D

Toivon teille kaikille lukijoille oikein ihania vapaapäiviä loppuvuodeksi - muistattehan myös rentoutua ja vähän herkutellakin. Olemme kaikki sankareita ja eteenpäin mennään. Halit <3



torstai 6. marraskuuta 2014

6.11 2014

Juhuu, täällä taas :D Olette niin ihania kun jo kaipailitte. ÄLÄ VAAN ANNA PERIKSI kirjoitti anonyymi jokin aika sitten. Tuo lause on soinut korvissani siitä lähtien, hyvänä rohkaisun lähteenä. Ja kun Sirpa tänään kysyi, mihin olen kadonnut, ajattelin että nyt on nipistettävä hetki aikaa ja kirjoitettava, ennen kuin ilmoitatte minut kokonaan kadonneeksi ;)

En ole antanut periksi - mutta ihan täydellä vauhdilla en ole paaston kanssa kyllä nyt onnistunutkaan. Olen huomannut, että tunnen suurinta inspiraatiota kirjoittaa aina paastopäivinä, joten kun niitä nyt on ollut harvemmin, on kirjoittaminenkin jäänyt. Elämä on myös ollut niin täynnä kaikenlaista, että aikaa ja voimia ei vain ole riittänyt.

Puolentoista kuukauden päästä olen ollut tällä dieetillä vuoden. Suurimman osan ajasta motivaatio ja inspiraatio ovat olleet huippuluokkaa. Vasta nyt ihan viime viikkoina olen huomannut, että "nälkäpäivät" eivät oikein innosta. Uskon syyn löytyvän juuri stressistä ja omasta terveydentilasta. Viimeksi paastopäivä sujui kurjan olon kera, kun vatsa ei tykännyt. Kuvottava olo oli kaverina koko päivän ja sortuminen oli lähellä monta kertaa. Muutama viikko onkin mennyt niin että on ollut yksi paastopäivä viikossa, välillä ei ollenkaan. Tähän väliin mahtui myös yksi flunssa, jonka jälkeen eivät voimat ole palautuneet ennalleen. Keuhkot ovat kipeät, sekä edestä että takaa. Eilen kävin lääkärissä, koska ajattelin että kyseessä voisi olla keuhkoputkentulehdus. Mitään ei kuitenkaan löytynyt. Jomotus jatkuu edelleen, liikkuminen ei huvita, enkä oikein jaksakaan. Mieltä lannistaa jälleen vaivat, joilla ei ole nimeä, eikä sen takia oikein parannuskeinoakaan.

Silti ajattelen, että tämä on vain tällaista tilapäistä kelluntaa. En ole luovuttanut, joten älkää surko. Elämä jatkuu, toivottavasti. Poissa on kuitenkin lähemmäs kaksikymmentä kiloa ja niitä en halua nähdä enää ikinä joten pysykööt siellä minne menivät :) Olen ehkä vähän pettynyt siitä, että kehoni ei ole reagoinut yksinomaan positiivisesti dieettiin. Varsinkin ongelmat vatsan kanssa ovat todella hankalia. Tai oikeastaan paastopäivinä vatsa on ollut aika tyytyväinen ja rauhallinen (sitä kuvotusta lukuun ottamatta). Keikahtaako ruokavalio normipäivinä liian epäterveelliseksi, onko tämä vaihtelu se, mistä keho ei tykkää?

Lääkäri oli hyvin tyytyväinen siihen, että olin jo pudottanut noin paljon painoa, tuumasi vaan että vielä toiset 20 kiloa pois niin sitten hoikkana tyttönä on sydämellä helpompi olla. Niinpä. Sitä kohti siis. Kaamosaika vie voimia mutta jaksetaan silti eteenpäin, vaikka sitten vaihtelevalla vauhdilla ja menestyksellä. Yhdessä <3

maanantai 29. syyskuuta 2014

29.9 2014

Tiedättekö tunteen, kun paastopäivä vaan menee ihan totaalisesti  pyrstölleen? No, näin kävi minulle tänään. Tai siis jo aamulla päätin, että tänään en vaan jaksa. Viikonloppuna olimme reissussa ja väsymys painoi hartioita vielä aamulla. Ajatus aamiaisesta ilman leipää oli vain liikaa.

Paasto siis jäi tältä päivältä - ja päivä muuttuikin sitten oikein sokerihumalan riemujuhlaksi. En edes kehtaa kertoa mitä kaikkea olen jo tähän mennessä syönyt, tuntuu vaan että makeaa uppoaisi ihan tolkuttomasti. Heh...jotenkin se huvittaa, taitaa tämä rouva olla nyt ihan sekaisin :D Mutta ei se mitään. Ei tämä homma yhteen karkkipäivään kaadu.

Ei mulla tänään muuta. Tirsk... :D

lauantai 27. syyskuuta 2014

27.9 2014

Perjantaiaamuna tunsin itseni hoikemmaksi kuin koskaan ja tanssahtelin tyytyväisenä puntarille. Se näytti kilon enemmän kuin tiistaina. Höh. Mutta tästähän me emme lannistu vaan porskutamme eteenpäin. Suunta on pitkällä aikavälillä kuitenkin alaspäin - ja tässä tapauksessahan se on hyvä juttu, vai kuinka ;) Laskeskelin juuri että olen nyt ollut viiskakkosella noin yhdeksän kuukautta ja painoa on nyt siis pudonnut 18 kiloa. Se tarkoittaa keksimäärin kaksi kiloa kuukaudessa, eli puoli kiloa viikossa. Se on tietääkseni suositusten mukaan ihanteellinen pudotus, silloin kun tavoitellaan pysyvää tilaa, ei vain nopeaa laihtumista. Toki alussa painoa putosi vauhdilla, liikuin enemmän ja jaksoin normipäivinäkin olla tiukempi. En silti ala nyt ruoskia itseäni "miksi et enää pysy tiukalla linjalla"-tyyliin. Tiedän ja tunnen itseni. Syyllistäminen, pakottaminen ja itseni ruoskiminen eivät tuota hyvää tulosta. On muistettava olla itseään kohtaan myös lempeä, menemättä kuitenkaan lepsuilun puolelle.

Oikeastaan pompahdin kirjoittamaan teille tänäänkin koska edellinen postaus sai aikaan reaktion. Puhuin "nimeltä mainitsemattoman" kommentista ja sain siihen palautetta. Se, onko kyseessä yksi ja sama nimeltä mainitsematon, jää tosin epäselväksi. Toivon ettei asiaa jäänyt pohtimaan useampikin nimetön henkilö, se kun ei tässä ollut se avainasia. Jos olisin halunnut kiinnittää huomion johonkuhun yksittäiseen henkilöön, olisin toki voinut mainita nimen. Mutta kun en sitä halunnut, vaan enemmänkin huomion lausuttuun kommenttiin.

Niin, myönnetään, pahoitin siitä ensin mieleni. Ihminen jolla ei ole itsellä paino-ongelmia, ei voi tietää minkälaisten myllyjen läpi ylipainoinen henkilö on mennyt. Hän ei voi myöskään tietää, kuinka suuri asia jo muutamasta kilosta eroon pääseminen on. Tämän ymmärtää vain toinen saman läpikäynyt henkilö. Siksi on siis luonnollista, että joskus tulee paha mieli. Ylipainoisiin ihmisiin kohdistetaan aika useinkin sanoja, jotka pureutuvat läskien alla olevaan mieleen ja sydämeen, vaikka sanoja ei edes loukkaamaan  olisi tarkoittanut.

Mutta asialla on myös toinen puoli. Molemmat kommentit saivat aikaan myös positiivista mietiskelyä. Oli ihan hyvä itsekin jäädä miettimään, mistä omat paino-ongelmat juontavat juurensa. Alkuperää ei aina ole helppo löytää, joskus on vaikeaa myös olla itselleen riittävän rehellinen. Oletko sinä joka tätä luet, ja kamppailet ehkä liikakilojen kanssa, miettinyt asiaa tältä kannalta? Oletko löytänyt syitä omaan ylipainoosi? Tähän ei tarvitse välttämättä vastata, onhan kysymys aika henkilökohtainen. Mutta esitän sen retorisena Sitä voi olla mielenkiintoista miettiä, vaikka sitten vain omassa mielessään.

Toinen kommentti "mihin on hävinnyt ystävällinen ja positiivinen Laura" sai minut myös ajattelemaan, mikä on aina hyvä. Mietin, onko yhdeksän kuukauden elämäntaparemontti muuttanut minua ihmisenä? Sen voin sanoa ihan heti, että reagointi kielteiseen kommenttiin ei tee minusta epäystävällistä ja negatiivista ;) Mutta olenko muuttunut jotenkin muuten?

Uskoisin että olen saanut lisää itseluottamusta. Huonon itsetunnon kanssa olen taistellut niin pitkään kun voin muistaa. Syytä tähän en tiedä vieläkään. Minua on aina rakastettu, enkä koe että olisin joutunut kuulemaan olevani epäonnistunut tai muuta kielteistä, ainakaan läheisiltäni, jotka tässä ovat avainasemassa. Aikaisemmat lässähdykset painonpudotuksen saralla ovat syöneet omanarvontuntoa vielä lisää. Viiskakkosen myötä on koko ajatuskuva muuttunut. Ette usko miten mullistava kokemus se on ollut, vieläpä tässä iässä! Oppia ihan oikeasti rakastamaan itseään, olemaan tyytyväinen saavutukseensa ja oppimaan myös armollisuutta, että pienet repsahdukset eivät olekaan kaiken loppu vaan ainoastaan pieni notkahdus. Jos polvet notkahtavat, emmehän silloinkaan lysähdä lattialle ja ala hokea että "en minä osaa enää kävellä" :D Sisäinen ryhtini on oiennut, ulkoiseen ryhtiin olisi hyvä saada se rautakorsetti avuksi. Hieman hmm.. "etupainoisena" olen vuosikaudet kävellyt hieman "lysyssä", tätä ei olekaan niin helppo korjata..

Voi olla että minusta on tullut myös rohkeampi. Kun tajuaa pystyvänsä jossain elämän alueella suurempiin tekoihin kuin olisi luullut, on tie auki tähtiin. No, ainakin teoriassa, mutta kuitenkin. Kyllä se eittämättä vaikuttaa siihen, miten elämäänsä sen jälkeen kulkee.

Siispä sinä "nimeltä mainitsematon", älä ole pahoillasi kommentistasi. Se sai aikaan monta hyvää ajatusta :)

Jotta tämä nyt ei menisi liian syvälliseksi, kevennetään tähän loppuun: tiedättekö tunteen kun vaatekaupassa tai kirpputorilla kokeilet vaatetta ja toteat sen olevan hieman liian tiukka? Ajatus: "ostan sen silti, jos vaikka vähän laihtuisin", on lähinnä itsensä pettämistä. Yleensähän käy kuitenkin toisinpäin. Kyseinen vaate joutuu kasaan muiden "kutistuneiden" vaatteiden kanssa..No, eilen kokeilin ihanaa eläinkuosista pusakkaa ja se tosiaan oli ehkä ihan hieman jämpti. Ajattelin: ostan sen silti, kohta olen kuitenkin vähän hoikempi". Ja tiedättekö mitä? Tällä kertaa se onkin ihan totta, eikä vain harha-ajatus!!! Mukavaa viikonloppua!!

ps. Tuli tässä mieleen, että jos joku haluaa keskustella kirjoittamieni asioiden tiimoilta tai kysyä jotain esim. dieettiin liittyvää mieluummin yksityisesti kuin tässä näkyvin julkisin kommentein, saa minuun toki ottaa yhteyttä myös sähköpostilla, osoite on laura.sychold(at)gmail.com

torstai 25. syyskuuta 2014

25.9 2014

Häh - ei voi olla mahdollista, onko täältä hävinnyt tekstejä??!! Eihän siitä voi olla mitenkään kaksikymmentä päivää kun minä viimeksi kirjoittelin??? Vai voiko?? Tunnen itseni hieman vainoharhaiseksi, mutta ihan tosi tuntuu että olisin tässä välissäkin jotain tänne rustannut. Tai voihan se olla että olen AJATELLUT rustata, mutta toteutus on jäänyt. Voi kamalaa, suonette anteeksi tämän pitkän hiljaisuuden - taas jälleen kerran.. :(

Mutta anyway - I´m back in business!!! Eli nyt on saatu tähän paastoamiseen vähän parempaa ryhtiä, toista viikkoa on nyt ollut jälleen kaksi paastopäivää viikossa, tänään tämän viikon toinen. Tiistaina meinasin taas lentää selälleni silkasta hämmästyksestä, kun vaaka näytti..... 93,8 kg!!! Oikeastaan kun miettii, niin vähän hävettää kirjoittaa näkyviin noin isoja lukuja vielä. Joku varmaan ajattelee että "MITEN se ihminen VOI olla niin lihava???" Niin, kyllä meitä ylipainoisia vaan on tämäkin maa pullollaan. Ja kyllä, painan edelleen aika paljon liikaa. Mutta tätä asiaa pitääkin katsoa toiselta näkökulmalta - nimittäin että painan nyt lähestulkoon KAKSIKYMMENTÄ KILOA VÄHEMMÄN kuin aloittaessani. SE, arvoisat lukijat, on aikamoinen saavutus!!

Suonette anteeksi versaalit, tiedän että se oikeastaan merkitsee huutamista. Mutta vähän tekisi nyt kyllä mielikin huutaa. Eräs nimeltä mainitsematon henkilö kun oli äidilleni päivitellyt (jo kauan sitten mutta asia nousi nyt mieleeni) että miten sillä teidän Lauralla on noin pahoja paino-ongelmia, kun ei teillä vanhemmilla niitä juurikaan ole ollut?

Niin, miksi ihmisestä tulee ylipainoinen? Syitä voi olla lukuisia. Toisilla kyse on aineenvaihdunnan häiriöistä, kilpirauhasongelmista, tai muista sairauksista. Itselläni syynä lähinnä lienee a) jonkinasteinen perinnöllisyys ylipainoon (kyllä, isälläni OLI paino-ongelmia useaankin otteeseen elämänsä aikana eikä äitikään aina ole kovin hoikka ollut), b) lapsuudessa opitut tavat ja myös se, että kun on paha mieli, syöminen lohduttaa, c) huono itsehillintä, d) vääränlaiset ruokailu- ja juomatottumukset, e) huonot liikkumistottumukset ja f) ikä. Eikö tuossa jo ole aika vaikuttava luettelo syitä? Jos nyt asia vielä oli jollekulle epäselvä ;)

No, huutaminen sikseen. Tämän paastopäivän aloitin hieman uhkarohkeasti - minulla oli nimittäin hyvin vähän "eväitä" päivää varten eikä tietoakaan siitä, mitä söisin. Se ei ole kovin viisasta. Riski sortua syömään "kiellettyjä" herkkuja kun on silloin suurempi. No, kummasti kuitenkin kaapista löytyi sopivia tarvikkeita: aamiaiseksi söin muutaman viipaleen keittokinkkua (6 kaloria/viipale), yhden keitetyn munan sekä yhden tomaatin. Palanpainikkeeksi mukillinen kahvia punaisen (juu-u!) maidon ja hunajan (juujuu!) kanssa.

Päivällisen väkersin juureksista, jotka sattuivat löytymään: pieni pala palsternakkaa, puolikas bataatti, iso porkkana, pieni purjo, yksi sipuli ja valkosipuli, kaksi pientä perunaa sekä tilkka vähärasvaista kermaa, pippuria ja soijakastiketta. Näistä syntyi ihana sosekeitto. Ei ehkä ihan täydellinen paastoruoka, muistelen että bataatti on aika kaloripitoinen, mutta toisaalta en lisännyt lihaa tai kalaa. Vähän paistettuja tatteja ja sipulia kyllä heitin päälle. Ai että maistui hyvälle, varsinkin kun ruokailua edelsi aika hmm..dramaattinen kuntoilujakso.

Olemme parina päivänä käyneet tyttären kanssa lähimetsissä etsimässä sieniä, eilen saimmekin mojovan saaliin kun kannoimme kotiin kuusi kiloa herkkuja! Koska metsässä liikkuminen on tuntunut mielekkäämmältä kuntoilulta kuin vain tietä pitkin talsiminen, lähdimme liikkeelle myös tänään. Tarkoitus oli tehdä lenkki aivan tutuissa maisemissa, turvallisen etäisyyden päässä tutusta tiestä. Mutta kuinkas sitten kävikään - mehän nimittäin eksyimme. Hyvin vaivaisilla suunnistustaidoilla, terveellä maalaisjärjellä, rauhallisella ajattelulla  ja tyttären yllin tunnilta opituilla metodeilla onnistuimme kuitenkin lopulta löytämään takaisin oikealle tielle. Mutta ennen sitä saimme rämpiä ja kiipeillä niin että hiki valui. Ehkä se valui vähän myös siksi, että pelko alkoi puristaa sydäntä. Entä jos emme löydäkään takaisin? Onneksi mukana oli kännykkä, jos emme millään olisi löytäneet kotiin.. Eksyminen ei ole mikään kiva tunne. Kaksi tuntia rämpimistä, se oli oikein tehokasta liikuntaa :) Nyt täällä kotona makaavat reporankana yksi tytär, yksi koira sekä allekirjoittanut :D No, kuluipahan ainakin kaloreita ja näimme todella hienoja uusia maisemia ja kallioita ;)

Tuli tässä mieleen että pitäisi ottaa taas sellainen "minä nyt"-kuva. Kokovartalokuvaa ei nyt juuri ole saatavilla, mutta tässä teille hieman tärähtänyt omakuva naamataulusta. On se kaventunut, on se ;)


Ja jotta totuus ei unohtuisi: tässä teille kuva samaisesta naisesta tammikuussa 2014 (huh, tekee ihan pahaa, mutta tosiasioitahan nämä ovat):


torstai 4. syyskuuta 2014

4.9 2014

Laitetaanpa vähän väliaikatiedotetta..Nyt on vierähtänyt jo useampi viikko ilman yhden yhtäkään paastopäivää. En olisi uskonut tällaista kautta tulevan, sen verran hyvin on tämä viiskakkonen sujunut..Mutta elämä on arvaamatonta, koskaan ei tiedä mitä kulman takana on.

Pari viikkoa sitten sain - viidentoista vuoden tauon jälkeen - rajun vatsataudin, jonka pahin vaihe kesti onneksi vain yhden yön. Mutta millaisen yön, huh huh..Menemättä sen enempää yksityiskohtiin - jos sanon että laihduin tuossa yössä kaksi kiloa, niin voitte varmasti kuvitella loput. Vatsaparan kunnollinen toipuminen kestikin sitten vähän pidempään, pari viikkoa vierähti niin, ettei oikein mikään maistunut, vatsa oli kipeä ja huono olo vaivasi. Eipä siinä paljon paasto kyllä inspiroinut. Se sanottakoon, että tuon kamalan yön jälkeen kävi paino 93 kilossa eli oli ensimmäinen kerta kolmeen vuoteen kun tuollaisia lukuja oli näkyvissä.

Tällä hetkellä paino pyörii siinä 95 kilossa, eli onneksi ei tämä tauko oli kuitenkaan tuhonnut saavutettuja tuloksia. Olen kyllä tuntevinani miten läskit hiippailevat takaisin vyötärönseudulle ;)
Tänään olin ajatellut ryhdistäytyä ja pitää paastopäivän - mutta en vain pystynyt. Sekä psyykinen että fyysinen vointi on tässä muutaman viikon aikana joutunut niin kovaan myllytykseen, että hitaampia heikottaa. En tiedä mihin suuntaan tilanne tästä kääntyy, juuri nyt on elämäni yllä aika iso pilvi, jota eivät edes positiiviset ajatukset ole onnistuneet täysin puhaltamaan pois. Syytä muutokseen en myöskään osaa arvioida. Raskaalta kuitenkin tuntuu juuri nyt. Ulkona paistaa aurinko - mutta minun sisälläni ei.

Uskoisin, että kunhan saan elämän taas raiteilleen, paasto jatkuu. En tauosta huolimatta ole tuntenut mitään halua luovuttaa ja olen todella iloinen ja ylpeä jo saavutetusta pudotuksesta. Katselen nyt kuitenkin rauhassa, miten tästä saan noustua ja jatkan sitten. Kiva että olette tähän asti jaksaneet seurata matkaani. Ymmärrän kuitenkin että mielenkiinto hiipuu, jos tekstiä ei tule kovin tasaiseen tahtiin. Toisaalta, se oikea elämähän on  internetin ulkopuolella, keskitytään kaikki siihen ensisijaisesti ja vasta sitten tähän cyber-maailmaan. Iloitsen jokaisesta lukijasta joka vielä ensi kuussa - ja ehkä ensi vuonna täällä käy, olette omalta osaltanne minunkin innoittajiani! Tsemppiä myös jokaiselle joka painonsa kanssa taistelee - me onnistumme, muistetaanhan se <3

Kuulumisiin siis.. :)